Joskus, toisihnaan ei halvais mithään muuta niin paljon ko päästä kattohmaan ommaa elämää semmosena ko soli joskus.
Pääsis kärpäseksi kathoon. Vois kattoa niinkö vaikka elokuvvaa.
Jos vain pystyin muistaan ne oikeat fiilikset ja miten kaikki tosissaan meni ja mennee.
Onko toellista että jo näin nopeasti alkaa unohtaa?

Elämä on kyllä välilä yhtä epätodellisuutta. Ihan oikeasti.
Eikä sille kait sitten loppujenlopuksi oikein voit mithään.

Vaikka näinki on hyvä.
Olis vain mukava muistaa, ei palata ajassa taaksepäin.
Ehkä sitäki välilä.
Toissaalta mie luulen, että asiat tapahtuu syystä.
Ovat välttämättömiä.

Ja onhan se elämä ihanaa ja talvi tullee ja sitten taas kesä.