Mulla on ikävä itteäni.

En tiä kuka mie olen nyt.

Tiän kuka mie olin ennen,

Sinä syksynä annoin kaiken hajota

Mie olen aika tehokhaasti pistäny elämäni palasiksi,
enkä ees tiä minkä takia.
Mikhään ei vain tunnu olevan oikeasti hauskaa.
Halvaisin vain mennä kotia.
Multa ei periaatheessa puutu mithään, olen ok sen asian kans, että jätin Sasun,
en kadu sitä tippaakhaan.
Mutta jotaki vain kaipaisin.
Erilaisia ihmissuhteita, vaikka mulla on kavereite vaikka muile jakkaa.
Tuntuu, että kaverit ei vain riitä.
Halvaisin taas samanlaisia ystäviä ko mulla oli Kolarissa

Minussa on joku vika.
Kaks vuotta Helsingissä, ja yli puolet siittä ajasta olen jotenki eläny kiini nuissa vanhoissa jutuissa.
Miksi muut pääsee etheenpäin ja mie vain roikun.
Inhottaa.
Olen saanu kokea täälä niin monia kivoja juttuja.
En vain tiä, mikä on oikeata. Ihanko eläisin kahta elämää yhtä aikaa.
Joku osa minusta jotenki luulee vieläki, että asun Kolarissa, enkä tiä missä minun oikea koti on.
Ehkä mien ikinä opi tuntehmaan Helsingissä samala tavala ko Kolarissa.
Ehkä tämä ei oikeasti ole minun koti.

Onneksi perjantaina pääsee sinne ja saapii rauhottua tämän pään kans.
Ehkä työt, koulu, kirjotuket ja ero on ollu vähän liikaa sen jälkheen mitä heinäkuussa tapahtu.
Mie tarvitten mettän ja järvenrannan, mökkisaunan.