Arktiseen limboon

Maanantaina oli Lappi, joulu ja mökkisauna.
Lauantaina Lotta, viini ja Pirtu.
Nytten on Helsinki, loska ja koti-ikävä.

Mie rakastan sitä mistä tulen

Ja mie olen hukassa

Ja silti mie olen tässä

Tänhään vain vitutti palata

Mutten mie sinnekhään voi jäähä.

Yritän siivota huomisia vol 2 tupareita varten,

mutta jotenki kämppä on vain koko ajan enempi sekasin.

Mien vissiin ole koskaan ollu kauhean hyvä tässä järjestelmällisyyshommassa.

Mietin, että tulleeko tästä kämpästä mulle koskaan semmonen koti, ko halvaisin sen olevan.

Semmonen, missä oikeasti elethään.

Ehkä son väärin sanottu, ko kyllähän mie elän ja näen kavereita ja net käypii minun luona ja son ihanaa,

mutta ko suurin osa ajasta täälä mennee siihen, että mie istun sohvala töistä väsyhneenä enkä tehe mithään.

Mie olen luvannu itelleni, että tämä on vain vaihe minun elämässä.

Se ohimenevä vaihe ko mie mietin mitä haluan ja miten sinne pääsee.

On tavahlaan ikävä Kalliota.

Net on minun työkavereita ko tullee huomena ja oikeasti ootan sitä tosi paljon.

Jos vain tämä asunto siivoais ittensä.

Onneksi orjuutan huomena Janin ja Hekan ja ehkä Mariianki jos se krapulaltaan selviää.

Eikä elämä oikeasti ole niin vaikeata ko joskus annan itteni ymmärtää :)

Tajusin kans että olen jo lähempänä kahennettakymmenettä syntymäpäivääni ko yheksännettätoista ja siksi jaan teile nämät tyylikhäät kuvat jotka on otettu minun ja Karkin yllätyssynttäreiltä sillon, ko täytethiin 17!

Löysin arkistojen kätköistä hienoja kuvia vanhasta munkan kämpästäni ja ajattelin postata nämä seinäkollaasit tänne tämänpäiväisten vuokkitupareideni kunniaksi.
Katto Ile, siellä on sinun piirustuksia!

Olispa toella hassua asua edelleen munkassa.
Soli kuitenki minun ensmäinen oma koti :)
Tänne vuokkiin mie toivottavasti saan jäädä vähän piemmäksi aikaa.

Niin ja hei, kirjotin yhtenä päivänä.


Tulisin sinuun/sinulle

Olisin halunnut nauraa sinut
ulos nahkani alta
valoisista öistä
kylmistä aamuista
jolloin tuhkakuppini oli täynnä
ja lasini tyhjä

mutta jos työntäisit koukun läpi posketani
voisin olla sinun tyttösi
ja antaa kättä

Sillon ko olthiin nuorempia ja tiiethiin kaikki kaikesta

Mikä soli se runo, jonka met luima äähneen näytöksen lopussa?

Ko istuima siinä sängylä niissä valkosissa paijoissa ja näytimä varhmaan tosi fiksuilta.

Yritin löytää sitä minun teatteritiedostoista, muttei mithään.

Mulla on net kaikki biisit konheela kyllä, muttei tietenkään tuota, ko ei sole laulettu.

Höh.

Instead of being sixteen and burning up a bible

Mie hyppäsin perjantaina Helsinki-Turku -junaan ja kävin kattomassa Sillantietä ja Tonya.
Ja kissoja tietenki. Ei saa unohtaa kissoja.
Oli ihana nähjä pitkästä aikaa ja vielä sillaa. että oli oikeasti aikaa koko viikonloppu, eikä vain muutammaa hassua tuntia niinkö viimekerrala.
Met olema viimeksi nähneet tuolalaila kunnola vissiin kaks vuotta sitten. Tai joskus sillon.

Mie rakastan sitä, miten meilä on tapana muistella vanhoja.
Hyvälä omalatunnola vielä, ja olla sekasin nykysyyestä ja tulevaisuuesta sillon, ko ainut mikä tuntuu varmalta on menneisyys ja seki vain sekottaa itteä lissää.
Luima vanhoja tekstejä ja kävimä läpi foorumia ja nauroima paljon. Joima viiniä ja söimä ihan liikaa.
Se tuntu hyvältä ja pahalta samhaan aikaan, ihan niinkö se ko Komulaisen kansen makasimma minun Viikin kämpän lattialla ja söimä pitsaa ja melkein itketti kaikki se puhuminen ja muistaminen.

Tästä blogista on tullu minun nostalgianvuodatuspaikka, jonne mie kirjotan vain sillon, ko mietin Kolaria.
Mutta ehkä se toimii näin, ko tämä on niin tiukasti ollu sidoksissa siihen elähmään joka mulla, meilä sielä oli.

Tämä välivuosi hämmentää minua.