Joskus, toisihnaan ei halvais mithään muuta niin paljon ko päästä kattohmaan ommaa elämää semmosena ko soli joskus.
Pääsis kärpäseksi kathoon. Vois kattoa niinkö vaikka elokuvvaa.
Jos vain pystyin muistaan ne oikeat fiilikset ja miten kaikki tosissaan meni ja mennee.
Onko toellista että jo näin nopeasti alkaa unohtaa?

Elämä on kyllä välilä yhtä epätodellisuutta. Ihan oikeasti.
Eikä sille kait sitten loppujenlopuksi oikein voit mithään.

Vaikka näinki on hyvä.
Olis vain mukava muistaa, ei palata ajassa taaksepäin.
Ehkä sitäki välilä.
Toissaalta mie luulen, että asiat tapahtuu syystä.
Ovat välttämättömiä.

Ja onhan se elämä ihanaa ja talvi tullee ja sitten taas kesä.

Kohta alkaa olla aika lähteä.
Mulla on kerranki rahhaa ja jotaki kotia vietäväksi,
ruokaa ja uusia vaatheita sun muita tarpheita.
Hyvä fiilis oikeastaan.
Tuntuu ihanko olisin ollu täälä jotenki toisaalta lyhyemmän ja toisaalta pidemmän aikaa.
En oikein ymmärrä ajan kulua täälä ko sitä ei määritä jonku vierestä herääminen ja siihen palaaminen,
vaan nukuttua tulee silloin tällöin ja hyvin epätasaisesti.
Kaulaliina on kohta valmis.

Pitäis mennä paistamaan tofut ja pakata kylmälaukut loppuun.
Kaikki alkaa olla valmiina.
Enää kone kiinni ja laukkuunsa.
Nyt.

Oli antosa viikko. tavahlaan
Ja kauhea ikävä.

Petroolinsinistä akryylilankaa

Jotenki alkaa lyä tyhjää tämä täälä oleminen.
On ollu mukava olla, ja Komulaisen ja Sannan näkeminen oli mukavaista,
onki jotenki ollu ikävä.
Mutta nyt ko ei ole mitään ohjelmaa.
Eilen oli Sasulla pienet pippalot, Jasu vei Lotanki sinne ja Sasu oli tapansa mukaan innostunu juomaan ihmisiäpöydän alle.
Semmonenhan se on.
Mukavaa että sielä on ollu hauskaa, en vain tajua että maailma pyörii ilman minua.
En tajua, että sielä tapahtuu ja on kivaa ko mien ole sielä.
Pitkästä aikaa tuntu että jään jotenki paitsi jostain.
Onhan se typerää ja narsistista ajatella että kaikki vain istuis kotonaan nurkissa ja itkis ko mien ole sielä,
ei tietenkään se niin mene.
On vain mukava ajatella niin :) kaiketi.

Vielä kolme päivää tätä ja sitten lauantai-iltana matka vie helsinkilään.
Mietin koko ajan pitäiskö vielä laittaa jollekki viestiä, tulisko joku kattoon minua.
Uskallan epäillä, mutta mietin silti pitäiskö.
Enkä osaa yhtään päättää.
Ja koska en osaa, kulutan aikaani neulomalla kaulaliinaa itelleni.
Seuraavaksi kudon Sasulle oman kaiketi, jos saan sille kelpaavaa lankaa jostaki.
Omastani tullee petroolinsinine, eikä mene kauaa ko son jo valmis.
Se on vähän pelottavvaa.

Inside out

Tämä paikka tuntuu pitkästä aikaa jotenki omituiselta.
Periaatheessa on mukavaa olla kotona, ainaki tietää, ettei tartte ihan heti tulla.
Son tavahlaan niin helppoa ko elämä täälä pyörii parila vierailulla vuessa.
Tänhään olthiin mökilä ja mie sytyttelin kynttilöitä.
Tajusin, että kyllä iso osa minusta on vielä kiini siinä paikassa.Ei ehkä niinkhään itte Kolarissa, mutta siinä mökissä ja rannassa, saunassa ja niissä kynttilöissä.
Siittä mie tykkään.
Mietin, että haluaisin joskus tua Sasun sinne.
Ottaisin sen matkaan joskus kesälä tai ehkä mieluummin syksylä, justiinsa sillon ko lumet sattaa maahan.
Voitais olla sielä kahestaan, nukkua parvela ja paistaa vaikka kallaa kamiinassa. Saunoa.
Semmosia juttuja joista mie tykkään.
Tiän, ettei Sasu oikein lämpene minun idealle. Se haluaa ihan tavanki vuoksi dissata maaseutua, lappia. Kaikkea mikä on sitä niinsanottua landea.
Se ei myöskään ole kauhean innostunu nuitten minun vanhemmitten näkemisestä.
Onhan net tavahneet, mutta on eriasia nähjä Helsingissä jossaki mikä on semmosta ei kenenkään maata, vaikka minun asunto, ko sitten että se tullee meile joksiki viikoksi ja kyhjötethään täälä saman katon olla koko se aika ja leikitään jotain perhettä.
Ei se oikein mene niin, pitäis saaha omaa aikaa. Pitäis voija tulla vain yheksi päiväksi käyhmään. Mutta ei sitä oikein voi.
Jos vain sais sen rannan ja mökin, sen fiiliksen ilman että pitäis käyvä kotona.
Ilman sitä kiusaannuttavvaa appivanhemmille esittäytymistä.Kaikkea voipii toivoa.

Mulla on vain kauhea ikävä sitä, Sasua.
Mietin koko ajan millasta olis jos solis täälä minun kans.
Mitä kaikkea voitais tehjä ja missä ja ketä nähjä.
En oikeastaan ees toivois että olisin Helsingissä sen kansen. Tarviinki vähän lommaa niistä kuvioista.
Haluaisin että se olis täälä minun kans.
Tai vähinthään makkais kotona oottamassa että tulen takasi.
Olis jotenki ihana aatella että sei halvais mennä mihinkhään ilman minua.
Niinkö mien oikein halunnu mennä sillonko soli benkussa.
Mutta Sasu ei ole semmonen ihminen, ei se ikävöi sillä tavala ko mie, ei ainakhaan näytä sitä.
Vaikka mie tiän että silläki on ikävä.Son ihanko lahjan sais ko se joskus sannoo sen äähneenki.
Mie itte koen kaiken jotenki niin ruuhmiillisesti että pelottaa.
Jo torstai iltana ko vain olthiin meilä ja katothiin leffaa siittä sägyltä, tuntu että kohta tullee itku.
En jaksanu ees mithään oikein yrittää.
Aamula sittenko nousin nii oli taas koko aamun semmonen olo, että itku tullee ihan justiinsa.
Tulihan se sieltä sittenko turhhaan yritin herätellä sitä, olisin halunnu tehjä jotaki vielä siinä aamula, mutta sitä vain nukuttu helvetisti.
Petyin jotenki siihen niin pahoin että aloin vain itkeä ja meikit levisi ja sen paita kastu.
Koko matkan kotia asti oli paha mieli. Aamusta ja muusta.
Vielä tääläki son tuntunu, nyt vasta alkanu helpottaa ko tänään ollu helpompi päivä.

Kärjistetysti siis, emmie oota Helsinkiin paluuta.

Mie ootan sitä että saan taas Sasun.

Sitten kun osaan kaikki huonot päiväsi ulkoa, voit kutsua öitä sisään.

Löysin tänään sähköpostin luonnoksista tekstin jonka tallensin sinne joskus ylä-asteella.
Hämmensi.
Luin sen ääneen itelleni ja mietin, miten paljon sitä on miettiny turhia asioita silloin joskus.
Vaikka se koko teksti oli teiniangstia liittyen ihmisiin joita en enää näe koskaan.
Viljo piti siitä silloin paljon, sen muistan.
Nyt sitä lukiessa huomaa, että se on kirjallisesti ja tyylillisesti aika takkuava, mutten silti tiä miten siitä sais paremman.
Miten tuosta aihheesta vois kirjottaa sen sujuvammin.
Kirjottaminen yleensäkki on nykyään vähän liian vaikeata.
Mulla on killistä 4 tehtävää tekemättä, mikä tarkottaa about yheksää tekstiä, enkä tiä miten alottaisin ja saisin ne tyylit kulkemaan erillään, ettei kaikesta tulis yhtä puuromaista massaa.
Aina jätän kaiken viimetippaan. Koeviikonki ryssin ko en koskaan jaksanu alkaa tekeen mitään ajoissa.
Oma syyhän se on.

Tänään on vapaata, huomena alkaa uus jakso ja perjantaina jätän koulun väliin ko lähen Kolahriin.
Ressaa nuo kurssit ko kokoajan mietin että miten saan ne sujuhmaan ja täytheen.
Vaikka mulla pitäis kyllä kaiken järjen mukhaan olla tarpheeksi kursseja, en vain saa ilmeisesti käytyä niitä mitenkhään loogisesta.
Olispa wilma ees auki nii saisin sörkkiä niitä.
Alkais psyka kolmonen huomena, mutta nyt 1,2 ja 6 kurssin käyneenä olen miettiny, ettei se ehkä kiinnosta niin paljoa.
Että voisin käydä pakollisiaki kursseja noiden kans ressaamisen sijaan.
Pitää yrittää ajatella. Jos saisin jostain jotain niiden psykan kurssien tilalle nii olis aika jees.
ehkä menen vain huomena sinne tunnile ja sanon etten tule kurssille. Yritän selvittää sen opettajan kanssa olisko mulle jotain muuta tarjolla, ko son opoki kuiten.
Tai sitten vain menen sinne ja jään?
En tiä.
Kaikki taas kiinnostaa ko kivivyöry.
Luulen että tulen taas Kolariinki enkä näe ketään ja sitten vaan lähen pois ja loma on menny.
En väitä että se menis hukkaan Kolarissa, häätyyhän sieläki välilä käyvä mutten jaksa koko aikaa soitella ihmisten perään ja yrittää järkätä jotaki jos kukaan ei ite ota koskaan minuun yhteyttä ja ehota jotain.
Mutta eipä sen niin väliä.

"Tämä on toinen askel rajalle, askel pois tästä paikasta ja ajasta, joka sitoo paksuilla köysillään meidät yhteen.
On vain yksi tie ulos, mutta useampi tapa lähteä.

Eikä maailma ole koskaan ollut niin kaunis, kuin se on tänään, silmäripsien pakastuessa itketyille poskipäille.
Kipulääkkeillä ei tapeta tunnetta, mutta sinun lentosi jälkeenkin minä pelkään edelleen.
Pelkään ja annan sen mustan, hiljaisen möykyn hengittää, levitä minuun ja olla minä taas.
Sillä minä en ole tullut tänne asti vain ollakseni orjanne."

from Arpeni by minä joskus kauan sitten. oi aikoja, oi tapoja.

Lyhyesti ja ytimekhäästi minun kirjottamattohmiin viikkoihin on kuulunu väsymystä, kipeilyä ja parisuhteen hoitamista.
Periaatteellisesti kivaa siis, käytännössä olo ollu välillä mitä sattuu.
Ei voi muuta sanoa ko että onneksi kuukauen päästä on taas loma.
Ei ole koulua minua varten välttämättä. Ei tähän aikhaan vuesta.

Niin.

Viime aikoina ei ole oikein tehny mieli juua.
Sitä mennee joka ilta puistoon tai jonku tykö istuhmaan ja ottaa pari kaljaa,
mutta koskaan ei oikein tehe mieli.

Jotenki halvaisin vain lukkiutua jonneki kahestaan Sasun kans vähäksi aikaa,
sen kansen on niin helppoa.
Ei tartte olla sosiaalinen tai tehjä koko ajan jotaki.
Saapii vain olla ja kattoa telkkaria toisen kainalossa ja nukkua eikä tarvi puhua jos ei tunnu siltä.
Muutko ei ossaa ees bussissa istua hiljaa.

Onhan se oikeasti mukavaa ko on kavereita joitten kanssa olla,
mutta koulu alkaa kohta ja kaipaisin aikaa ihan vain rauhassa kahestaa.
Jasuki tullee ens viikola takasi kotia, nytten ollu töissä vihdissä.
Niin sitten ei tääläkhään voija olla kahestaan.
Toissaalta tämä on jasunki koti.

Tykkään vain kauheasti siittä ko menen niile ja tehemä ruokaa ja katoma Housea sängystä ja naurama ja kiusaama toisia
ja lopuksi saapii vain nukahtaa toisen viehreen.
Son mukavaa.

Tänään luin uutiset ja tiskasin

Ei mulla oikeesti mitään sanottavaa ole,
muutako että perjantaina Ilosaari ja tänään Kaisaniemi.
Kurnau.
Ihan jees kesä tämä.
+30astetta vaan tappaa minut ja haluaisin repiä nahkani irti monestakin syystä.

On nyt katottu Sasun kanssa Matrix-trilogia, seuraavaksi Lord of the Rings ja sen jälkeen Star Wars.
Laatuviihdettä sanoisin.
Päivät nukkuen, illat puistoillen ja yöt leffoja katsellen. Sopii.

Kävin äsken laittamassa pyörimään ensimmäisen koneellisen lakanoita meijän pesutupaan,
ja pelkään etten osannu käyttää konetta ja se räjähtää tai lakanat on edelleen likasia.
Hmh.
Noh, kohtapas tuo selviää ko menen kattomaan niitä.
Toivokaamme parasta.

Nyt kotikone pyörittämään vaatteita ja vaikka vähän lattialla mähöilyä.
Sounds good to me.

Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei
Annetaan sen virrata
lävitsemme niinkuin vesi
Imatrankoskessa kuohuta,
Ei vielä luovuta

Pariisin Kevät - Imatrankoski

Jokainen niistä alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta

Viettäny tänään taasen koko päivän pakkaillen,
ja ettien kamoja uuteen kämppään. Ihan hyvässä vaiheessa ollaan.
Ylihuomena muutto.
Naunau.
Puhuttiin Sasun ja muitten kanssa että lauantaina prideen,
kulkue ja kaikki.
Kiva päästä ekaa kertaa sinne, kauan jo halunnu.
Ja kavereitten kanssa aina paremaa.
Varmaan näkyy aika paljon tuttuja luulen.

Porukat lähtee perjantai-aamuna,
vähän vaikeuttaa kaikkea ku luulin että ne on pidempään,
lauantaihin asti ainaki että saatais kaikki kuntoon viikissä,
mutta kyllä se menee näinki.
Pääsenpä kavereitten kansen jonneki tai sasulle tai jotain nau.
Purr.

Olenpas tyhmä ko kurrrrisen vain.
Mau.

And all the lights that lead us there are blinding.

Sasu lähti just, olin pitkästä aikaa kotona yötä,
yks minun viidestä viimisestä yöstä täällä, muutto on torstaina ja vielä oikein mitään ole saanu kasattua.
Onneksi porukat tulee huomena, äiti voi auttaa.

Mitä Sasuun tulee, sen ei ollu tarkotus tulla eilen,
mutta se tuli silti.
Nukuin viimeksi yksin viime viikon torstaina. Tänään on näytön paikka.

Ollaan tunnettu toisemme nimeltä tasan 3 viikkoa,
pidetty tiiviissti yhteyttä vähän vajaa samanverran,
asuttu viikko saman katon alla.
Mikäs siinä.
Elämä sujuu ja katellaan rauhassa kailottamatta asioita missään fabossa.
Kaks sitoutumiskammosta yhdessä on melko miellyttävä yhdistelmä,
mutta ollaan sovittu että otetaan rauhassa.
Ei paineita.
Ehkä parisuhde voi toimia.

Ihan miellyttävä olotila kaikinpuolin.

Because maybe you're gonna be the one that saves me,
and after all
You're my wonderwall.

Tai sitten ei ja ei sen ole mitään väliä.

Hei hei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

Krapula ja väsymys, viieksi pitäis mennä töihin mutta vielä toivon että toimisto räjähtäis tai jotain muuta yhtä hienoa tapahtuis ettei tarvis mennä.
Pakko son, eilisen vuoron peruin että pääsin tyyppien messiin.
Muutenki koko eilinen oli ihan hemmetin random. Nousen junasta, nii eiköhän Sasu oo asemalla vastassa.
Mitä helvettiä oikeasti?
Vitsilä heitin että jos oot kuudelta vielä hereillä nii tuu junalle vastaan nii saat keksin, ja se oikeesti tulee mitä?
Oli ootellu sielä kuuesta asti ko sekosin noiden minun mainittemien aikojen kansen. Junahan tuli oikeasti vasta seiskalta.
Se sitte kanto minun laukun Munkkaan, istuttiin ja juteltiin ja pelattiin ristinollaa jostain syystä. Kelasin että meen vaan nukkuun ja sitte töihin mutta enpä mennykään vaan soitin töihin etten tule ja että nähään torstaina. Sitte Sasun messissä ensin Siilitielle hakeen sen juomia, sitte niille kotiin Puistolaan hakeen kaikkea muuta. Ihan kiva kämppä niillä, sen poreammeen kyllä ottaisin vaikka heti. Tilattiin sitte sinne pitsat ja syötiin ja juteltiin ja naa, kaikkea.
Illasta siirryttiin Kaisaniemeen missä sitte otettiin vähän ja hengailtiin tyyppien kans. Kyllähän se ilta sitten jotenki pääty siihen, että säädettiin Sasun kans jotain, tosi maltillisesti tosin ja pitkän keskustelun jälkee. Puhuttiin satatuhattavuotta Jasusta ja siitä miten se vaikuttaa ja mihin. Ei me taijettu paljon tuloksiin päästä, yllättäen.
Se saatto minut sitte ratikkaan Stockalle ja ko pääsin kotiin kaaduin vaan sänkyyn en edes pessy kasvoja ja sen kyllä huomasi aamula.
Nyt on ehkä vuosisadan krapula, vaikken ees juonu kauheasti mielestäni, varmaan jonku 0,5litraa viinaa ja pari siideriä. Nuah, ainakaan en tehny mitään suuria tyhmyyksiä ja mielestäni pysyin ihan tolkuissani siihen asti ko päästiin ratikkapysäkille missä vaan nuokuin (tosin olin nukkunu edellisenä yönä ehkä 3 tuntia junassa) ja ratikassa olisin vain halunnu jäädä kyydistä joka pysäkillä ja oksentaa.
Enpä kuiten tehny sitä ja nyt olen sitten tässä.
Perusfiilis eilisestä jees, perjantaina uusinta mutta Sasun luona isommalla porukalla. Sielä piän huolen että loppuillastaki pysyn omilla jaloillani ja vastaavaa. Luulisin.

Krapulapäivitykset on jee varmaan.

Joskus on kovin vaikea tajuta elämän heittoja,
mutta tänään on selvinny jossain määrin monta asiaa ja olen iha ilonen.
Maalasin myös ladon ovet ja leikkasin koiran karvat.
Huomena uusintakierros ladon kansen.

Miehiä on joskus vaikea ymmärtää, mutta tavallaan nyt tajuan ainaki jotaki.
Mikä on sinänsä jo aika virkistävää.
Ko palaan Helsinkiin nähään miten asiat oikeasti sitten menee.
Vähän jännittää.

Kyllä, tänään oli hyvä päivä.

Miellyttävvää huomata ekana iltana kotipuolessa, ettei olekhaan mithään tekemistä.

Mitä tälle vuele tapahtu?

Mikään ei milloinkaan riitä, ei

Tuntuupa pitkästä aikaa rennolta ja miellyttävältä.
Sain tänhään viimein asiat jonkulaisseen järjestykseen,
on kohtuullisen ok työ (koulutus vasta takana mutta perjantaika ekaan vuoroon ja kyllä se varhmaan siittä lähtee), kämppä tulossa heinäkuussa, vieläpä ihan uuesta talosta HOASilta, Viikissä, mikä on vähän kaukana kaikesta, mutta ei se mithään, asunto on aina asunto. Eli eessä muutto yhteen Jasun kans, kaverina tietenki, vaikka yhteenmuuttaminen saapii kaikki luulehmaan että olhaan joku helvetin pari. Ei ei.
Tulkaa kaikki sitten kylhään jossaki vaihheessa, jooko? Oikeasti halvaisin, ko ei ole oikein kauheasti vanhoja kavereita näkyny näissä maisemissa. Kyllähän son kallista, mie jos kuka tiän sen, ko olen nytten saanu tätä väliä rampata.
Mutta asiat hoituu. Kouluki rullaa jotenkunten, koeviikko alkanu, matikka meni ihan ok, kyllä sieltä varhmaan jotaki ysin pinthaan vois ootella, toivon ainaki :) Enkku, hissa ja liikunnan sekä killin palautteet enää vain edessä. Huomena killin Poetry Picnic, pääsee nauttihmaan runoudesta ja ruuasta suht hyvässä seurassa.

Jotenki tuntuu hyvältä.
Viikonloppuna tehin taas jotaki juttuja ajattelematta ihan lophuun,
mutta niinhän mie aina, eikä tässä nyt kaduta tai mithään. Ei sollu ensmäinen tyyppi jonka kans tuli mentyä pidemmälle ko oli tarkotus.
Sei vain oikeastaan tunnu milthään, ehkä ko ei jaksa keskittyä tyyppeihin joista ei oikeasti sen kummemmin välitä. On se silti ihan jees.
Joskus varmasti tullee ihmisiä, joitten kans kemiat toimii eritavala. Sitä ootellessa tyytykäämme siihen mitä on tarjola :)

Kolariki oottaa taas parin viikon päästä vissiin? En ole vielä ihan varma koska, mutta viikon kait viivyn sitten.
Ehkä törmään joihinki tyyppeihin, ehkä en :)
Kesäkuun aikana muutto vanhasta kämpästä ulos, Heinäkuun alussa sisään uutheen. Heinäkuussa kans Ilosaarirock ja elokuussa Prometheus Senior leiri.
Semmosta kesää sitten. ei luulis ajan tulevan pitkäksi.

Joskus mie kirjotin jalkapohjaan Made in China,
ja olin Somali.
Niin.
Sillon.

Vois nukkuhmaan mennä.

Joskus haluais vain sanoa "hei"

Molen miettiny asioita nytten aika paljon. Ko olin silloin pari viikkoa sitten käymässä Sillantien tykönä Turussa, tuli puhuttua kaikenlaista. Soli hyvästä, tuntu että saathiin viimein asiat puhuttua. Se miltä kummastaki on tuntunu mikäki asia, mitä on tarkotettu ja mitä ei. Vois melkein sanoa, että nytten on yks menneisyyen ihmissuhdekriisi vähemmän selvitettävänä. Se tuntuu hyvältä.

Silloin ko mie lähin, tuntu että paljon jäi kesken. Ei oikeastaan tullu puhuttua kenenkhään kans asiota selväksi. Soli semmosta häsläystä, itkua kotona ja puhumattomuutta kavereitten kesken. Pistethiin koko elämä laatikoihin ja ajethiin poijes sieltä, missä olis ollu vielä paljon selvitettävvää. Se on naurettavvaa.

Ja sen jälkheen aina ko mie käyn Kolarissa, mie näen ihmisiä, mutta me ei koskaan puhuta. Osan kans ei ees katota silhmiin, enkä mie toela tiä miksi. Mie haluaisin pystyä juttelehmaan. Asiat olit hyvin joskus, enkä mie haluais, että minun muutto rikko sen kaiken. Vaikka oikeastihan asiat aloit kaatua jo ennen syksyä. Toela. Joka kerta ko olen ollu sielä, aina ko ihmiset on kävelly vastaan olen melkein sanonu jotaki. Ja sitten kuitenkhaan en.

Olis joskus hauska kuulla mitä ihmisille kuuluu. Mihin meän teatteri on menny, mitä tapahtuu ja vihhaako ihmiset tosihhaan toisiaan niinkö sanovat.


Antheeksi että olen aikahnaan ollu vittumainen ämmä. Mulla on ikävä teitä.

And I'm not looking for answers

Enpä olekhaan taasen pitkään aikaan kirjottanu mithään.
Ole ollu kauheasti mittään sanottavvaa, vaikka kaikkea on tapahtunu ja sattunu ja ollu. On vain aika sekavaa vaihteeksi tämä elämä, ko ei sitä oikein tunnu ihminen ittekhään tietävän, että mitä miltäki asialta halvaa oikeasti. Mitä kenestäki.
Haha.
Ei sille aina voi mithään.

Olin kattomassa Billy Talentia maanantaina. Siittä ainaki jäi hyvä mieli. Semmosta hauskaa välistä. Pään tyhjennystä ja jotaki, mitä voipii miettiä ilman ressiä ihmissuhteista tai koulusta.
Mukavaahan son.
Ens viikon perjantaina lähen sitten laphiin taasen.
Tuntuu ihanko molisin justiinsa vasta sielä ollu, mutta eihän siittä joulusta tosihhaan ole kauheasti aikaa ees kulunu.
Kotia matkustaminen on jotenki kovin raskasta aina. Sitä ennen on hirveä ressi siivoamisesta ja pyykkäämisestä ja kaappeihin jäävistä jutuista ja pakkaamisesta ja matkalipuista.
Sittenko pallaa takasi, niin kaikki on koskematonta ja se tuntuu hassule.
Minun huohneessa ei ole Kolarissa enhään kauheasti minun asioita.

Mie halvaisin lopettaa elämästä asioissa joita ei enhään ole.
Huihui.
Huomena yheksi kouhluun ja tsemppi pääle. Tämä on kuitenni hyvä jakso.

I don't care a bit.

että semmonen viikonloppu sitten.
molen mustelmilla ja väsyny, mutta muuten fiilis aika perushyvä,
vaikka tuo nappi vähän väsyttääki.

Eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään

Eipä tässä muuta kuin että taidan olla ihastunut.
eikä siitä ikinä tule mitään.
moi.

Life keeps going on, still.

Ulkona on tyhmää ja lumista, eikä liikenne toimi.
myöhästyin aamula yli puolituntia. opettaja ei antanu poissaoloa.
Sillä oli hyvä päivä, mulla ei.
Kävin kaupassa enkä ostanu mithään fiksua. bonaa. Sillä eläis.
sain minun toisen laukun tänhään, ja olen ilonen siittä koska son täynä kirjoja, levyjä, teetä ja kaikenlaista purkkia ja purnukkaa. Ja rahaa.
Nyt vain purkais sen vielä.